Sunnuntaisalonki kutsuu viettämään lempeää sunnuntaita 24.3.

Sunnuntaisalonki kutsuu viettämään lempeää sunnuntaita teatterin, keskustelun, käsitöiden ja kahvittelun äärelle Kajaanin Generaattorille. Sunnuntaina 24.3. järjestettävässä salongissa Routa Companyn lastenesitys pienestä Mur-karhusta sekä keskustelua Kajaanin lähimetsistä.

Routa Companyn MUR on esitys tuulesta, metsästä ja ystävyydestä. MUR kertoo pienestä Mur-karhusta, joka ei aina tunne itseään kovinkaan karhuksi. Mur kohtaa hakkuuaukean ja Toisen – karhun, joka on melkein kuin Mur itse, samankokoinen ja yhtä utelias. Metsä on muuttunut, ja siellä puhaltaa uudenlainen tuuli.

MUR pohjautuu kirjailija Kaisa Happosen ja kuvittaja Anne Vaskon Mur-kirjasarjaan ja erityisesti sen viimeisimpään osaan Mur ja mitä tuuli toi. Mur-lastenkirjasarja on lumonnut lukijoita ulkomaita myöten, kirjasarjan ensimmäistä osaa on käännetty jo yli 20 kielelle. Esitys on tehty lapsille, mutta se ei jätä kylmäksi aikuisiakaan, kuten kriitikko Seppo Turunen arviossaan kirjoitti. Sunnuntaisalongin esitys on viimeinen MUR esitys Generaattorilla tällä erää. Sunnuntain lisäksi MUR -esityksen pariin ehtii vielä perjantaina ja lauantaina.

Esityksen jälkeen lapset ja aikuiset voivat jäädä eväsretkelle ja puuhailemaan niin lapsille kuin aikuisille suunnattujen käsitöiden pariin. Samalla Vaara-kollektiivin Kainuun metsäkiistat esityksen työryhmä kutsuu salonkilaiset keskustelemaan Kajaanin kaupungin lähimetsistä ja niiden hakkuusuunnitelmista kahvittelun ja käsitöiden lomassa.

Metsäsalongin iltapäivä on matalankynnyksen tilaisuus kuulla ja jakaa ajatuksia Vimpelin-, Huuhkajan ja Pirunvaaran hakkuusuunnitelmista. Keskusteluun osallistumaan on kutsuttu edustukset Kajaanin kaupunginhallituksesta sekä ympäristöteknisestä lautakunnasta. Metsäsalonki on erittäin ajankohtainen, sillä Vimpelin- ja Huuhkajanvaaran metsien käyttö ja hoitosuunnitelma on juuri nyt nähtävillä ja siihen liittyen voi jättää kaupungille mielipiteitä 31.3. saakka. Pitääkö Kajaanin lähimetsiä hakata? Jos niin millä tavalla? Millainen on terve metsä? Kainuun metsäkiistat työryhmä johdattaa keskustelun Kajaanin lähimetsiin.

Kainuun metsäkiistat - dokumenttiteatteria katoavilta salomailta on tulossa ensi-iltaan 20.4. Generaattorilla. Esitys käsittelee erityisesti valtion metsiä ja niissä kärjistyviä hakkuukiistoja. Kainuu on metsämaakunta, jonka metsistä noin 42% on valtion omistuksessa. Haastatteluihin pohjautuvassa esityksessä pääsee kuulemaan muun muassa tutkijoita, biologeja ja metsäaktivisteja, sekä kurkistamaan Metsähallituksen Metsätalous Oy:n ja ympäristöjärjestöjen väliseen neuvottelupöytään.

Sunnuntaisalonkiin voi tulla nauttimaan käsitöistä, teatterista, keskustelusta ja vapaasta seurustelusta tai koko lystistä. Tapahtuman muut osiot ovat maksuttomia, mutta MUR teatteriesitykseen liput maksavat normaalin taksan mukaan.

Sunnuntaisalonki 24.3.2024 klo 12-15

klo 12 tilaisuus alkaa, kahvitarjoilu ja käsitöitä

klo 13 MUR (liput 10 e)

klo 13.30 käsityöt ja kahvittelu jatkuvat

klo 14 keskustelu Kajaanin lähimetsistä

klo 15 tilaisuus päättyy

MUR -esityksen liput 10 euroa, muuten vapaa pääsy.

Liput Routa Companyn nettisivuilta.

Generaattori, Kauppakatu 36 87100 Kajaani. Raatihuoneentorilta porttikongista sisäpihalle, josta löydät Generaattorin sisäänkäynnin.

Tapahtuman tuottavat Vaara-kollektiivi ja Routa Company.

Edellinen
Edellinen

Kainuun metsäkiistat -dokumenttiteatteria katoavilta salomailta

Seuraava
Seuraava

MUR on esitys tuulesta, metsästä ja ystävyydestä